Kojanlahti-Ruskila

 

Ruskilan kylä sijaitsee eteläisellä Tuusniemellä Luostaritien varrella 20 kilometriä Tuusniemeltä Karvioon päin. Kylällä on vankka historia maatalouskylänä, jossa toimi kauppa, saha, mylly, koulu ja joukko yrittelijäitä kyläläisiä. Nyt meillä on kylä hiljentynyt ja väestö vanhentunut, mutta virkeitä nuoria asuu kylällä tehden ahkerasti työtä ja toimien naapurikylien kanssa aktiivisesti yhteisen hyvän elämän eteen.

Ruskilasta kääntyy hiekkatie Kojanlahteen, joka sijaitsee Juojärven rantamilla 8 kilometrin päässä Ruskilasta. Kojanlahti on perinteikkäistä maa- ja metsätalousaluetta soraharjuineen ja hiekkarantoineen. Juojärvi on maakuntajärvi, Suomen kirkasvetisin järvi ja se antaa oman leimansa koko alueelle. Ranta-asutusta on lahtien ja niemien varsilla runsaasti ja kesäelämä kylällä hyvin vilkasta. Kojanlahden seutu onkin Koillis-Savon mökkirikkain kylä!

Kylätoimikunta on kunnostanut Kojanlahden vanhan koulun, Villa Rysselin, kesätoiminnan keskukseksi. Siellä on taidemyyntinäyttely, kesäkahvio ja iltatoimintaa keskikesän aikana hyvin tunnelmallisissa puitteissa. Syksystä 2015 lähtien Kojanlahden koulu toimii ympäri vuoden useamman kylän yhteisenä kyläkeskuksena, jossa koko eteläisen Tuusniemen asukkaat harrastavat eri kansalaisopiston piireissä, kylätoiminnan puitteissa, liikuntaharrastuksissa ja pitävät siellä tapahtumia ja omia juhliaan. Kojanlahden laituri uimapaikkoineen on suosittu kesäinen tapaamispaikka. Kylän peltoaukeiden keskellä teiden risteyksessä on myös yksi tärkeä kohtauspaikka, maitolaituri. Siellä on mahdollista istahtaa naapurin kanssa rupattelemaan myymäläautoa odotellessa.

 

Kojanlahti-Ruskila kyläyhdistys

Puheenjohtaja

Elina Pokki
050 300 1496
kojanlahti.ruskila@gmail.com