Takaisin

Kahden sanan strategia Tuusniemellä

 

Kahden sanan strategia Tuusniemellä

 

Useimpien kuntien arvot ja strategiat ovat jääneet työntekijöille ja kuntalaisille etäiseksi, tuntemattomiksi ja kapulakielisiksi. Ne eivät kosketa, eikä niitä muisteta. Tämä johtaa siihen, että vaikka strategiat on tehty ja ne ovat asianmukaisia, on niiden mukaan vaikea toimia. Tuusniemen kunta päätti valita strategiansa pääkärjiksi vain kaksi asiaa: rohkeus ja rakkaus.

Strategiatyössä on Tuusniemellä ollut mukana Kissconsulting, joka on tullut tunnetuksi kolmen sanan strategioista. ”Me pistimme kerralla paremmaksi. Valitsimme kaksi vahvaa toiminnan periaatetta ja strategista kärkeä”, kertoo Tuusniemen kunnanjohtaja Timo Kiviluoma. Kaksi sanaa sisältävät ison muutoksen, jota kohden on systemaattisesti lähdettävä. ”On meillä se pidempi pakollinen kuntalain mukainen 2260 sanaa sisältävä versiokin ja selkeät mitattavat mittaritkin olemassa”, kertoo Kiviluoma.

Tuusniemi korostaa rohkeutta muuttuvassa maailmassa. Vanhoilla konsteilla ei enää pärjätä. ”Kunnissa on saatava uusi vaihde päälle. On rohkeasti ideoitava uutta, kehitettävä, kokeiltava uudenlaisia asioita ensin selviytyäkseen ja sen jälkeen menestyäkseen”, Kiviluoma toteaa. 

 

Myös rakkauden on myös muututtava konkreettisiksi päätöksiksi, toimenpiteiksi, kohtaamisiksi. Vain rohkealla tekemisillä voidaan vahvistaa kunnan elinvoimaa.

”Toki joku voi naureskella rakkaus strategialle, mutta me olemme tosissamme”, sanoo kunnanjohtaja. ”Kyllä rakkaus meille sopii, onhan meillä paikkakunnalla kutujuhlatkin”, hän kertoo tuusniemeläisestä filosofiasta. Rakkauden voi ymmärtää laajasti välittämisenä, palveluna, piittaavina päätöksinä ja ennakoivana asenteena”, painottaa Kiviniemi. ”Rakkaus on huolehtimista toisista, itsestä ja työstä; se on innostumista työhön. Rakkaus voidaan nähdä tekoina aina päiväkodista vanhustenhuoltoon, sivistystoimesta tekniseen toimeen”, Kiviluoma kuvailee. Rakkaus tuottaa sitä kuntalaissakin peräänkuulutettua hyvinvointia.  

”Hyväkään arvo ei itsestään muutu teoiksi. Arvot on sisäistettävä ja ne on läpivietävä systemaattisesti eteenpäin niin, että ne näkyvät toiminnassa”, muistuttaa Kiviniemi.

Pienessä kunnassa on hyvä luoda välittävä ja yhteisöllinen ilmapiiri. Tuusniemi on pieni, viehättävä ja idyllinen Joensuun ja Kuopion välimaastossa oleva ja rohkeilla avauksilla kasvava kunta, jossa ollaan aidosti yhteisöllisiä.  

Yhteystiedot ja lisätietoja

Tuija Valta, toimitusjohtaja Tuusniemen Teollisuus Oy, 044 720 9040, tuija.valta@tuusniemi.fi.

Tuusniemen kunnanjohtaja Timo Kiviluoma, 044 7209 047, timo.kiviluoma@tuusniemi.

Maarika Maury, strategiatutkija, toimitusjohtaja Kissconsulting, 050-5900412 maarika@kissconsulting.fi